KIRSI PIHA-TIMONEN

kirsi

Kirsin kiinnostus joogaan alkoi yli neljäkymmentä vuotta sitten, mutta loukkaantumisten ja välilevyrepeämän johdosta jooga saikin aivan uuden merkityksen elämässä. Joogaharjoitusta ja arkea piti muuttaa paljon lempeämmäksi ja hyvin tunnustelevaksi. Minkäänlainen repiminen ja suorittaminen ei enää ollut mahdollista. Tästä alkoi myös joogastudio Pihasalin tarina – joogaa räjähtäneille! Kirsin tavoite on jakaa joogan iloa ja sen hoitavia, parantavia vaikutuksia sekä keholle että mielelle. Joogan ihme on se, että se sopii kaikille – myös meille hieman räjähtäneille!

Kirsi on Suomen Joogaliiton kouluttama jooganopettaja SJL®. Kirsi on opiskellut joogan eri osa-alueita jo pidempään, mutta nykyisin kiinnostus on kääntynyt erityisesti meditaatioon. Kirsin tunneilla on lempeä tunnelma, jonka jälkeen keho ja mieli kiittää siitä huomiosta ja lämmöstä, mitä se on saanut osakseen. Kirsin lämmin ja asiantunteva ohjaus on tuonut hänelle vakioasiakaskunnan, josta löytyy niin miehiä kuin naisia kaikissa eri ikäluokissa, nuorista vanhempiin.

HANNA RUAX

Hanna koki joogan ihmeen jo äitinsä vatsassa, kun Kirsin laulaessa mantroja pitkät ja rauhalliset om-äänet rauhoittivat vilkkaan tytön. Hanna hakeutui joogaan kuitenkin vasta parikymppisenä äitinsä tavoin selkäongelmista ja migreenistä kärsien. Hanna koki, että lääkkeet eivät olleet lopullinen vastaus ja jotain tuli tehdä, jotta hän pystyisi taas elämään normaalisti ilman jatkuvia kipuja. Kirsin houkuttelemana tytär löysi itsensä Janne Kontalan Slow Yoga -kurssilta, jonka seurauksena tie joogaan ja yrittäjyyteen alkoi. Pihasali siirtyi uudelle vuosikymmenelle Hannan ostettua yritys äidiltään kesällä 2012.

 

MERI MORT

Meri ohjaa luovalla tyylillään dynaamista, lempeää, parijoogaa, tyky-joogaa, detox-kursseja, workshoppeja ja yksityistunteja. Meri on valmistunut 2-vuotisesta Scaravelli-inspired yoga koulutuksesta ja on ohjannut joogaa jo 8 vuotta. Vaikutteita opetukseen hän on ammentanut useista tyyleistä ja kursseilta ympäri maailmaa, mm. Five Element Yoga sekä VinyasaFlow. “Kun joogan kerran aloittaa, sitä ei koskaan lopeta. Se tulee mukaan kaikkiin elämän osa-alueisiin ja auttaa olemaan hetkessä. Nykyaikana ihminen ei osaa ottaa omia voimavarojaan käyttöön, mutta säännöllisen harjoituksen avulla voimme kasvaa täyteen mittaamme!” Opetuksessa iloiselle Merille tärkeintä on tutkiva ja pehmeä asenne, kasvaminen maan ja taivaan välillä sekä ihmisen ainutlaatuisuuden huomioiminen. Pranayamat, mudrat ja kehon luonnollinen spiraaliliike eivät jää vieraaksi harjoituksessa. Kun Meri ei ole matolla, hän tekee graafista suunnittelua, kuvituksia ja on taidekasvattaja. www.merimort.com

 

JASMIN KOISTINEN


Jasmin tarjoaa joogaopetusta, Mindfulness- ja meditaatioohjausta sekä energiahoitoja. Jasmin on koulutukseltaan joogaohjaaja, reikihoitaja ja valtiotieteen maisteri. Jasmin on opettanut useiden vuosien ajan dynaamista hathajoogaa-, yin- ja astangajoogaa. Lähes 15 vuotta kestäneellä joogamatkalla opetukseen ovat vaikuttaneet useat joogaopettajat kuten Janne Kontala, Maty Ezraty ja Intiassa opettava Rolf Naujogat sekä kehoterapiaa ja hoitotyötä opettava Kari Paulus. Yin-joogaa Jasmin on opiskellut Simon Low’n yin joogakoulutuksessa Suomessa. Jasminin mielestä joogan avulla on mahdollista kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, miksi tässä elämässä kuuluukin kasvaa. Joogassa opettaja on parhaimmillaan oppilaan tukija ja kannustaja, joka antaa oppilaan itse löytää joogan syvin olemus. Pihasalilla Jasmin opettaa dynaamista hathajoogaa ja yin-joogaa sekä antaa syvärentouttavaa reikihoitoa. www.yasminyoga.fi

 

RISTO HEIKKINEN

Jooga ja erityisesti kundaliinijooga löysi reilun parikymppisen Riston suuren elämänmuutoksen seurauksena jonka yhtenä käynnistäneenä voimana oli uupumuksen tuoma loppuunpalaminen. Samalla kun entinen elämäntarina kaatui vastuttamattomasti omaan mahdottomuuteensa, saapui uuuta silmua ruokkivia työvälineitä Riston elämään samassa tahdissa. Hitaasti mutta varmasti eheytyminen tästä muutoksesta, sekä avautuminen elämälle uudella syvällisemmällä tavalla, on mahdollistunut kundaliinijoogan muinaista teknologiaa oleellisena apuna hyödyntäen. Muutaman vuoden aktiivisen harjoituksen seuraavana askeleena oli KRI hyväksytty opettajakoulutus, sekä sen muassaan tuoma mahdollisuus palvella kokonaisuutta ja kanssaihmisiä myös tämän joogateknologian välityksellä. -Kundaliinijoogan, kuten jokaisen tekniikan tarkoitus on palvella elämää. Elämään tarvitaan terve yhteys mielen ja sydämen välillä, ja tämä onkin se lähtökohta jonka ympärille ohjaamani tunnit rakentuvat: tekniikka avaa kehon ja mielen, antaumuksellinen lähestyminen puolestaan sydämen. Tämä terve yhteys mahdollistaa elämään aidosti!